*päivitys 2.6: Viimeinen niitti asiaan Sote-lautakunnan osalta tulossa tiistaina 3.6 lautakunnan päättäessä kokouksessaan taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017, jossa mainitaan Herttoniemen sairaalasta luopuminen.
*päivitys 26.3: Sote-lautakunta päätti esitetyn mukaisesti että Herttoniemen sairaalan toimintoja siirretään mm. Malmin sairaalaan. Aikaisemmin pelkästään viraston numeroissa piileskellyt viittaus Herttoniemen sairaalan kohtalosta esiintyi nyt ensimmäistä kertaa nimettynä viraston lausunnossa. ”Malmin sairaalan laajennus tulee toteuttaa alkamaan mahdollisimman nopeasti viimeistään vuonna 2017, jotta Herttoniemen sairaalan huonokuntoisista ja vajaakäyttöisistä tiloista voidaan luopua. Tällöin tontti vapautuu muuhun käyttöön.”
Tänään tiistaina 25.3 kello 16:15 kokoontuva sosiaali- ja terveyslautakunta aikoo surutta ”aikaisempien päätösten valossa” ja sairaalavuodepaikkojen vähentämisen nimissä puoltaa Herttoniemen sairaalasta luopumista. Sen jälkeen ensi kuussa lautakunta on viereisen terveysaseman kimpussa. Mentaliteetti on että kaikki pois, mitään ei saa jäädä alueelle.
Kaupungin levittäytyessä itään aina Östersundomiin asti ja samalla kaupungin keskustan siityessä idemmäksi näyttää päätöksenteossa virtaavan toiset aatokset. Nimittäin kaikki palvelut on vietävä uudisrakentamisen alueilta kaupungin keskustaan pakoon uusia asukkaita.
Asiaa tuumattua onkin vaikea nähdä tässä mitään järkeä, ei sairaalan tai terveysaseman lakkauttamisessa. Sairaaloita ei noin yleensäkkään muuttovoittoisissa kaupungeissa ole tavoitteena vähentää. En muista ikinä törmänneeni toteamuksiin siitä että Helsingissä olisi liian monta sairaalaa? Vanha kansa varmaan tässä tilanteessa neuvoisi viisaasti panostamaan yhden sairaalan korjaukseen, toisen rakentamisen sijaan rakentamiskustannusten ollessa isot uudelle. Esimerkkinä rakennuskustannuksista: uutta lastensairaalaa suunnitellaan parhaillaan 160 miljoonan euron hintaan. Herttoniemen sairaalan säästäminen olisikin iso säästö. Mistään ei saa 40 – 50 miljoonalla uutta modernia sairaalaa. Tontti on vieläpä kaupungin ja alueen vuokrakustannukset halvat. Juuri päätettiin koko sairaalatontin yhteenliittämisestäkin.
Herttoniemen sairaala tuo myös etulyöntiaseman viereiselle terveysasemalle joka käyttää sairaalan laboratoriopalveluita. Tämä synergiaetu häviää ja kaakkois Helsingin alueelta häviää ainut laboratorio – mistä sitten monesti oireiden määrittelyyn tarpeellinen verikoe tai nielunäyte? Hidastuuko hoidon tarjoaminen ja sitä kautta toipuminen?
Terveysaseman lakkauttaminen hipoo myös ärsytyksen ennätyksiä kun mikään ei kokoomuslaisten visioiden pohjalta näytä olevan tarpeeksi huonosti. Ellei ajeta terveyskioskeja niin ajetaan jättimäisiä 100 000 hengen ”hyvinvointilaitoksia” – jonkun pitäisi vinkata että päinvastaisesta syystä siellä terkkarilla käydään. Että josko saisi mielummin ajan ja pääsisi lisäksi lääkärille asti. Harmittelin viime syksynä asiasta myös tekemälläni videolla. Väestöpohja uudelle Kalasatamaan sijoitettavalle terveysasemalle olisi massiivinen. Sosiaali- ja terveysviraston johtotasolta asiasta kysyttäessä vastauksena annetaan vinkkinä mahdollisten jonotustilanteiden korjaamiseksi asukkaiden mahdollisuus valita oma terveysasemansa – eli ehkä tulevaisuudessa ”innovatiivisin” ja ”dynaamisin” trendi olisi ’terkkarishoppailu’ missä kipeänä matkustaa kokeilemassa eri puolilta kaupunkia terveysasemia kun ei toimi lähin, joka sekin on helvetin kaukana.
Riippuen mitkä kaikista Kalasatamaan ehdotetuista terveysasemista joutuu viikatteen alle tulee terveysasemalla työskentelemään kolmestakymmenestä viidestä neljäänkymmeneen kahdeksaan lääkäri-hoitaja työparia. Suurin nykyinen terveysasema pyörii kahdellakymmenellä kolmella lääkäri-hoitaja parilla, eli mitään kokemusta tai käsitystä näin isosta terveysasemasta ei kaupungilla ole. Lääkäri-hoitaja parit määräytyvät alueen asukasmäärästä, jokaista 2000 asukasta kohden on yksi työpari.
Kalasataman terveysasemasta tulee siis Helsingin suurin ja samalla ensimmäinen alusta asti sosiaalipalveluita tarjoava terveysasema. Asema olisi valmistuessaan tarkoitettu viidesosalle kaupunkilaisista. Siinä on paljon vastuuta asemalla jota ei vielä ole olemassa. Tai joka ei ole päivääkään ollut toiminnassa ennen kuin lakkautettavaksi päätetyt terveysasemat on jo osoitettu siirrettäviksi sinne..