Helsingissä kasvaa köyhyysloukku. Kaupungissa on vaikea asua matalalla palkalla, työttömänä tai elämäntilanteessa, jossa kaikki ei ole täysin itsensä päätettävissä. Yhdestä palkasta ei enää jää jäljelle säästöjä tai rahaa käyttää itseensä, kulttuuriin tai muuhun nauttimiseen. Fiilis tästä on painostava ja epämiellyttävä – sitä raataa ja raataa, mutta minkä eteen? Elinkustannukset nousevat ja tilanne muuttuu entistä huonommaksi.
Väliin astuvat vaalit, joissa puhutaan aiheen ohi – per-looksesista tai jostain muusta yhtä tyhjän arvoisesta. Hyvinvointi ja toimeentulo ovat tärkeimmät aiheet niin kauan kuin niistä on puutetta. Ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla ja on ollut jo 90-luvulta asti väärin kohdistettujen lamalääkkeiden takia. Sillon leikattiin perusturvaa ja indeksejä jäädytettiin. Tämä näkyy yhä kustannuksina mielenterveys- ja sosiaalipalveluissa. Kokoomus ajaa edelleen samanlaista politiikkaa. Heidän kunnallisvaalikampanjassaan tätä peruspalveluista leikkaamista kutsutaan ”uudistamiseksi”. Ei mennä halpaan kuten aikaisemmin. Tällainen sysimusta politiikka johti ihmisten tulevaisuuden romahtamiseen; töitä ei ollut saatavilla ja yhteiskunnan turvaverkkoihin revittiin suuria aukkoja. Leipäjonot syntyivät.
Ruoka-apu oli pikalääke suureen hätään, joka seurasi asumiskustannusten noususta. Rahaa ei enään riittänyt perustarpeisiin kuten ruokaan, terveydenhoitoon ja vaatteisiin.
Alkuaikoina leipäjonot olivat puheissa väliaikainen ilmiö. Vanhasen hallitusten aikana muuttui kuitenkin ääni kellossa, ja nyt kolmannen sektorin köyhyysapu oli tarpeellinen ja osa toimeentulopolitiikkaa. Valtiovalta ei halunnut enää osaa eikä arpaa tilanteesta. Leipäjonot muodostivat yhdessä toimeentulotuen kanssa niin sanotun viimeisen avun. Tilanne onkin johtanut siihen, että kaupunki puheissaan pitää kolmansien osapuolten työtä tärkeänä mutta asettuu samalla vastahankaan monessa leipäjonojen kannalta oleellisessa asiassa. Näitä ovat 1) sijainti, 2) työvoima/vapaaehtoiset sekä 3) avustukset.
*Sijainnin on oltava keskeinen sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Leipäjonoissa käydään ympäri kaupunkia.
*Kaupungin palkka-avustuksella saadaan jakajia, jotka luovat perustan koko leipäjonotoiminnalle. Näitä avustavat vapaaehtoiset antaen arvokasta lisäapua.
*Avustuksia leipäjonot tarvitsevat tilojen ja kuljetusten suhteen. Kuljetusavustuksella muun muassa hankitaan pakettiautoja, joilla kerätään jakoon elintarvikkeita kaupoilta ja muilta yhteistyökumppaneilta.
Kunnanvaltuusto on toiseksi tärkein paikka kamppailla köyhyyttä vastaan ja taistella ruokajakojen tärkeän toiminnan puolesta. Valtuustoissa on erityisen tarpeellista vaatia politiikkaa, joka johtaa asumis- ja elinkustannusten laskuun. Valtion tasolla on vaadittava perusturvan nostoa. Nykyisen hallituksen ottamat askeleet perusturvan nostamiseksi jäävät liian pieniksi.
Leipäjonoissa työskentelevinä olemme erikoisessa asemassa: haluamme työpaikkojemme muuttuvan tarpeettomiksi.
Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena Helsingin suurimmassa ympärivuotisessa ruokajaossa Myllypurossa.